Pohjoismaiden johtava pientalovalmistaja, Finndomo, uskoo yhtiön vahvaan kasvuun sekä kuluttajakaupassa että uudistuotannossa. Kasvun varmistamiseksi yhtiö on tänään vahvistanut omaa pääomaansa. Avainasemassa tulee edelleen olemaan yhtiön strategian mukainen pitkäjänteinen kehitys.
- Olemme nyt luoneet vahvan perustan tulevaisuuden kasvulle virtaviivaistamalla markkinakonseptiamme, tuotantoprosessejamme sekä ostotoimintojamme, toteaa Finndomon konsernijohtaja Pertti Lehti.
Yhtiö teki vuoden 2009 aikana rakennemuutoksia yhdistämällä tuotemerkkejä ja tuotantolaitoksia. Lisäksi myyntikanavia on laajennettu ja myyntikonsepteja uudistettu.
- Asiakasrajapinnassa muutokset on otettu erittäin positiivisesti vastaan. Tammi-maaliskuun myynti on kasvanut Suomessa yli kaksinkertaiseksi eli 115 % ja Ruotsissa n 10 % verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna.
Lisäksi Finndomo on käynnistänyt useita merkittäviä uudistuotantokohteita, joista Helsingin 125 asunnon Myllykylä on yhtiön historian merkittävin projekti. Suomessa uudistuotantoa tullaan aloittamaan myös Pakilassa, Järvenpäässä ja Uudessa-kaupungissa. Tällä viikolla lanseerataan Ruotsissa Hjältevadshus-tuotemerkillä uusi White Line tuotesarja, joka tulee vahvistamaan Finndomon asemaa muuttovalmiiden asuntojen markkinoilla.
Mahdollisuuksia nähdään viennin kasvattamiseksi Venäjän ja Baltian lisäksi myös Norjaan, Puolaan, Ukrainaan ja Ranskaan.
Neomarkka sijoittaa Finndomoon
Neomarkka Oyj laajentaa liiketoimintaansa strategiansa mukaisesti ja sijoittaa Finndomo Oy:öön.
- Finndomo sopii hyvin Neomarkan strategiaan toimialansa ja markkina-alueidensa ansiosta. Meillä on jo aiemmin omistukseemme hankkimamme Reka Kaapelin kautta liiketoimintaa Pohjoismaissa, Baltiassa sekä Venäjällä, alueilla, joilla myös Finndomo toimii, toteaa Neomarkan toimitusjohtaja Markku E. Rentto.
- Uskomme Finndomon liikevaihdon kannattavaan kasvuun, sillä talonrakennusalalla synkin vaihe näyttäisi olevan ohi, ja talopakettien myynti on jo kääntynyt kasvuun, jatkaa Rentto.
Pääoman vahvistaminen mahdollistaa kasvun
Finndomo on Pohjoismaiden johtava teollisesti valmistettujen pientalojen toimittaja ja on jo käsite, joka edustaa modernia ja laadukasta pientaloasumista Pohjoismaissa, toimitusjohtaja Lehti sanoo.
- Olemme tyytyväisiä, että juuri Neomarkka on päättänyt sijoittaa Finndomoon. Neomarkan asiantuntemus rakentamisen infrastruktuurin kehittäjänä antaa lisäarvoa ja tukee liiketoimintaamme niin Suomessa kuin Venäjällä, Lehti toteaa.
Sijoituksen seurauksena Neomarkka omistaa 30 % Finndomon osakekannasta, Loput yhtiöstä omistaa Ilkka Brotherus sekä muut sijoittajat ja avainhenkilöt.
NEOMARKKA Neomarkka Oyj:n strategiana on investoida pääasiassa teollista liiketoimintaa harjoittaviin ja keskenään synergiaetuja tarjoaviin yrityksiin. Tavoitteena on aktiivisen omistajuuden avulla kehittää ostettuja yrityksiä ja luoda niihin lisää arvoa. Tuottoa sijoitukselle syntyy osinkona ja arvonnousuna. Neomarkan B-osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä päämarkkinalla.
Täältä voit ladata kuvia mm. seuraavista aiheista: - Ajankohtaisia kuvia liittyen uusimpaan lehdistötiedotteeseen - Tuotanto- ja asennuskuvia - Kuvia yhtiön johtohenkilöistä - Talomalleja - ulkokuvia - Talomalleja - sisäkuvia - Imago-kuvia - Logoja